osaaminen
ATK-osaaminen
Tietokoneiden parissa on tullut puuhailtua siitä asti, kun joulupukki aikoinaan toi lahjaksi Commodore-64:n. Vuosi taisi olla 1984. Teini-iässä tietokoneet sitten luonnollisesti unohtuivat mielestä hetkeksi, mutta myöhemmin innostus heräsi uudelleen ja vuonna -95 ostinkin sitten ensimmäisen oman PC:n. Sen jälkeen koneita onkin tullut päiviteltyä, korjailtua ja kasailtuakin jo varmaan kymmeniä. Mutta suurin kiinnostus on aina kuitenkin ollut enemmän ohjelmointi-, kuin rautapuolella.
Itse asiassa aiemmin ohjelmointi kiinnosti enemmänkin ja vuonna 2003 suoritinkin Microsoft Certified Professional sertifikaatin ( Visual Basic 6.0 - Designing and implementing desktop applications ). Sittemmin kiinnostus on kääntynyt yhä voimakkaammin www-suunnitteluun. Webbisivujen tekemisessä eniten kiehtoo nähdä oma kädenjälki välittömästi ruudulla. Tekniikoista kiinnostavimmat ovat XHTML ja CSS. Varsinkin sivun sisällön ja ulkoasun erottaminen toisistaan ovat asioita, joiden osalta yritän koko ajan opiskella uutta ja parantaa omaa osaamistani.
Viime aikoina myös hakukoneoptimointi on tullut vahvasti kuvaan mukaan www-suunnittelun saralla. Hakutulosten kannaltahan standardin mukaiset ja rakenteeltaan oikein tehdyt sivut ovat tietenkin optimaaliset, joten jo pelkästään käyttämällä validia koodia ja suunnittelemalla sivut niin, että sivun sisältö on se kaikkein tärkein asia, saadaan tehtyä hakukoneystävällisiä sivuja. Toki hakukoneoptimointi koostuu monesta muustakin tekijästä, mutta mielestäni tämä on kuitenkin koko asian perusta. Koko sivuston rakennetta ja sisältöä on kuitenkin aika työlästä lähteä muuttamaan jälkikäteen.
Luonnollisesti PHP, Javascript ja Photoshop ovat tänä päivänä asioita, joiden perusteet tulee hallita. Ja vaikka aiemmin listasin tälle sivulle lähestulkoon kaikki tekniikat ja ohjelmistot, joiden perusteet jollain tasolla hallitsin, tuntuu se nyt jotenkin turhalta. Tiivistetysti voisin listata alle ne asiat, jotka tunnen parhaiten web-sivujen tuotannon parista. Ja joiden opiskelua jatkan tulevaisuudessakin:
- XHTML
- CSS
- Photoshop
- PHP
- Javascript
Mainittakoon nyt vielä, että sivuja kirjoittelen pääasiassa notepad:lla, enkä millään WYSIWYG-editorilla...
Olisiko Sinulla kenties tarvetta toimivalle ja tyylikkäälle www-sivustolle tai tiedossa sivusto, joka olisi uudelleensuunnittelua tai päivitystä vailla? Tai kenties jopa tarjota työpaikka www-tuotannon parissa? Ota ihmeessä yhteyttä minuun joko sähköpostitse tai yhteystiedot sivulla olevan palautelomakkeen kautta. Uudet projektit kiinnostavat aina.
Alla kerron lyhyesti muutamista tekemistäni www-sivustoista. Näiden lisäksi olen ollut mukana monien muiden sivustojen suunnittelussa, muokkaamisessa tai päivityksessä. Alla olevissa esimerkeissä olen ollut mukana projektissa suunnittelusta valmiin sivuston julkaisuun asti.
referenssit
Etelä-Suomen Turvapalvelu
Porvoolainen turvallisuusalan palveluita ja koulutuksia toteuttava yritys. Pääasiassa yritys tarjoaa järjestyksenvalvontapalveluita, turvallisuuskoulutuksia sekä toteuttaa turvallisuussuunnitelmia.
Projektissa toteutin sivuston suunnittelun yrittäjän toiveiden mukaisesti, niin ulkoasultaan, kuin sisällöltäänkin. Tähän kuului myös valokuvausta, jonkin verran sisältötekstin kirjoittamista, domainnimen rekisteröinti, sähköpostiosoitteiden asetus ja käyttöönotto sekä yleistä ohjeistusta yrittäjälle.
Sivuston ulkoasu ja taitto on toteutettu tyylitiedostoilla. Sivusto on myöskin varsin laaja sisältäen mm. 34 sivua, 3 php:llä toteutettua lomaketta ja yli 20 valokuvaa. Tällä hetkellä vastaan sivuston ylläpidosta ja päivityksestä.
http://www.etela-suomenturvapalvelu.fi
Porvoon Nuorkauppakamari
Sivusto toteutettu vuonna 2005. Projektissa osallistuin sivuston rakenteen ja ulkoasun suunnitteluun alusta sivuston julkaisuun asti. Ulkoasun suunnittelu toteutettiin yhdistyksen www-projektivastaavien mielipiteitä ja toivomuksia kunnioittaen. Sivuston ulkoasu ja taitto toteutettu tyylitiedostoilla. Tässä projektissa käytin opiskelumielessä hyväkseni Dreamweaver-ohjelmistoa.
Tällä hetkellä sivusto on muuttunut sisällöltään ja ulkoasultaan täysin, eikä tekemästäni versiosta ole jäljellä enää mitään...
Articmedia - Luontokuvaaja Lassi Rautiainen
Kajaanilaisen, maamme eturivin luontokuvaajiin kuuluvan, Lassi Rautiaisen Articmedialle vuonna 2004 toteutetut www-sivut. Yrityksen varsinaiset kotisivut, joiden tekemiseen en ole osallistunut, löytyvät tällä hetkellä täältä. Sivusto suunniteltu ja toteutettu pääasiassa yrityksen kalentereista ja esitteistä saaduin kuvin ja tekstein.
Tällä hetkellä tekemääni sivustoa ei ole enää verkossa.
Www-suunnnittelua ja hakukoneoptimointia - Keski-Suomen Verkkomedia
Tuoreimpia referenssejä löytyy tuolta:
http://www.keski-suomenverkkomedia.fi
JuhaRajala.net - nämä sivut...
Ja sitten on vielä tietenkin mainittava nämä omat sivut. Sivuston pääasiallinen tarkoitus on tarjota allekirjoittaneelle testiympäristö missä voi sitten kokeilla käytäntöön erilaisia www-tekniikoita. Tästä syystä sivusto päivittyy aika ajoin kokonaan, mukaanlukien sekä sivuston rakenteen, että ulkoasun. Tällä hetkellä mennäänkin jo 7. versiossa.
XHTML/CSS -koodia siis kirjoitan ja pääosin notepad-ohjelmalla. Nykyisin opiskelen myös PHP ja Javascript-tekniikoita, joita sivustolla jossain määrin myöskin testailen. Valokuvat on otettu joko vanhalla HP Photosmart 320 tai uudemmalla Olympus C-765UZ -digikamerallani. Jotain vanhoja kuvia on myös skannattu paperikuvista.
Alapuolella kuviakaappauksia aiemmista versioista, sekä aika, jolloin versio ollut verkossa.
Versio 1.0
30.7. - 22.8.2003
Versio 2.0
22.8. - 13.10.2003
Versio 3.0
13.10.2003 - 9.3.2005
Versio 4.0
9.3.2005 - 24.5.2005
Versio 5.0
24.5.2005 - 10.1.2006
Versio 6.0
11.1.2006 - 20.8.2006